lauantai, 25. huhtikuu 2009

Kissalleni Nerolle huhtikuussa 2009

Iloinen kollipoika, se sinä olet. Kuinka onnellinen onkaan, kun on komea kollikissa, jonka kanssa voi touhuta kaikenlaista. Mun kissani on maailman paras!

1240646055_img-d41d8cd98f00b204e9800998e Haukottelukuviakin sinusta saa, tässä on vuoden 2009 ensimmäinen kuva, jossa haukottelet oikein kunnolla. Joku oli käynyt Netlogissa kommentoimassa ja todennut, että laulat kissojen kansallislaulua, voihan se tietysti olla näinkin, mutta mulle se on tympääntyneen kissan haukotusta.

lauantai, 28. helmikuu 2009

Naureskelua ja ilon paluu

Ilo palasi takaisin, mahtavaa! Oli tossa muutaman päivän kateissa, mutta sain kuin sainkin sen perjantaina takaisin. Flunssastaan huolimatta Mikko vaihtoi muutaman sanan kanssani, torstaina harmitti, kun olisi ollut vaikka kuinka paljon kertomista ja fiilistelemistä. Toivottavasti saisin kaverini ensi viikolla terveenä töihin! Olisin iloinen tästä kaikesta. Hauskaa mulla oli ja hyvää fiilistä, nyt musa päälle ja viikonloppu hyväksi! Vaihtaessani omaan autooni naureskelin Mikkoa, kun hän sanoi, etten saisi oltua kotona koko viikonloppua! On hauska nähdä, kuin käy!

torstai, 19. helmikuu 2009

Mahtavaa ja hienoa, torstaina

Tänään on sellainen hyvä fiilis, nautin tästä kovasti. Kun ei kokonaiseen viikkoon tarvi mennä kansalaisopistolle, nyt voi rauhassa ladata akut ennen matineaharjoituksia. Iloisin mielin tässä on saanut mennä koko viikon, mutta vielähän tässä muutama päivä on tätäkin viikkoa jäljellä. Mitä ihmettä sitä tekisi laivareissun jälkeen? Nauttisi varmaan siitä hyvästä fiiliksestä, mikä lomalla on. Mutta iloa siitä ainakin on, hyvästä fiiliksestä on aina iloa, tilanteessa kuin tilanteessa!

tiistai, 17. helmikuu 2009

Tänään ja fiilis on aika hyvä

Olin Mahlakankareella pienen osan päivää, nyt sitten laitan viel ranskan tunnin liikenteeseen. Siis ihan koko päivä menee liikenteessä ollessa, jaksankohan tässä vielä tän puoltoista tuntia ranskan opintoja? Kyllä mä jaksan, vaikka luulisin, ettei opiskelumotivaationi oo ihan kohdillaan. Mahtavaa on lukea ranskaa, mä rakastan kielen kauneutta!

maanantai, 16. helmikuu 2009

Tahtoisin iloita

Hyvin menneestä viime viikosta, kaikesta, mitä koin sen aikana. Toivottavasti saisin kokea yhtä paljon hyviä juttuja kuin viime viikollakin! Maanantaina on taas hyvä fiilis, mikä toivon mukaan siirtyy ihan koko viikkoon, silleen, että koko viikko on täynnä hyviä juttuja. Muistan aina, miten hienoa on, kun katse liitelee kaverista toiseen, miten mahtavaa se on! Ja just nyt, kun oon tässä odottamassa lomaa! Opiskelumotivaationi ei varmaankaan ole ihan kohdillaan tässä kohtaa, mutta enköhän saa tän viikon ihan mukavasti tehtyä!